Siirry pääsisältöön

Tekstit

Uusin postaus

Pehmeät lettuset kasvissosekeitosta

Säästäväinen kokki ei ruokaa pois heitä, vaan loihtii siitä jotain uutta. Kun meillä oli kahtena päivänä syöty kasvisosekeittoa ja sitä vielä jäi yli, tein lopusta lettusia lauantaiaamun kunniaksi. Letuista tulee ihanan pehmoisia ja menevät kuin kuumille kiville tarjottaessa. Mittasuhteita en mittaillut muuta kuin sen, että keittoa oli noin litran verran jäljellä. Siihen lisäsin noin 7 dl maitoa, 3 kananmunaa, noin 1 dl ruokaöljyä, hiukan suolaa ja lopuksi vehnäjauhoja sen verran, että taikinasta tuli paksuhko lettutaikina. Taikina kannattaa tehdä selkeästi paksummaksi kuin perinteinen lettutaikina. Huomioi kuitenkin, että paksuuden tulee muodostua jauhoista, ei sosekeitosta itsestään. Lisää siis ensin maitoa sen verran, että keitto löystyy ja sitten jauhoja sen verran, että taikina on paksuhkoa. Paistetaan letuiksi lettupannulla. Ennen letun kääntämistä kannattaa taikinan antaa kunnolla hyytyä pinnaltaan, niin ettei lettu hajoa käännettäessä. Paistolämpötilana keskilämpö, jottei letun

Viimeisimmät blogitekstit

Yhden viikon aamiaislista

Pienet munakaslätyt

Viikon 7/2023 ruokalista ja -ostokset

Mustikkainen tuorepuuro

Viikon 6/2023 ruokalista

Nyhtöpossua ja kasviksia

Perinteinen lihakeitto

Viikon ruokalista ja ruokakauppa

Perinteinen possukastike suikalelihasta

Ruoan hinnasta ja ruokakuluista

Suklaapuuro - herkkua halvalla

Mustikkamurupiirakka

Joulun taatelikakku

Omenaiset punajuurisämpylät

Porsaan sisäfilettä juuresten kera

Banaanileipä

Kaakaokakku

Kokkoset - karjalaista perinneruokaa

Punainen juureslihapata