Vispipuuro

Perisuomalainen herkku, vispipuuro. Kyllähän tätä tulee tehtyä vähintäänkin kerran kuukaudessa. Yleensä teen puuron puolukoista, ihan vain siksi, että niitä tulee syksyllä varastoitua pakkaseen talven varalle. Mutta mahtavaahan tämä on muistakin marjoista. Muistan kuinka lapsena tätä syötiin erityisesti mustaherukoista valmistettuna ja ah, että oli hyvää. Olen tehnyt myös raparperista ja mansikasta ja ai että tulee raikkaan makuista. Vaihtelua makuun saa kokeilemalla erilaisia marjoja.

Ohje

6 hengelle:

200 g puolukoita tai muita marjoja
1 l vettä
1 dl sokeria
2 dl mannasuurimoita
  1. Laita marjat veteen ja kiehuta, niin että marjoista irtoa makua
  2. Lisää sokeri ja vispaa suurimot veteen koko ajan vispilällä sekoittaen
  3. Anna hiljalleen hautua noin 5 minuuttia, niin että suurimot turpoavat.
  4. Nosta pois levyltä, sirottele pinnalle hieman sokeria ja anna jäähtyä
  5. Vispaa jäähtynyt puuro sähkövatkaimella kuohkeaksi
Monissa ohjeissa marjat siivilöidään pois, kun niistä on mehu irronnut, mutta itse en näe mitään syytä tähän. Marjat kyllä hajoavat vispatessa, eivätkä millään tavalla haittaa puuron makua tai rakennetta. Ja saahan niistä kuitua, miksi siis siivilöidä pois hyvää ainesta. 


200 g Puolukoita 1,09€
85 g (1 dl) sokeria 0,07€ (kilohinta 0,79€)
140 g (2 dl) mannasuurimoita 0,19€ (kilohinta 1,35€)

Koko annos 1,35€ eli 0,26€/1 annos

Kommentit

Suositut tekstit