Ruoan hinnasta ja ruokakuluista
Taakse jääneenä vuonna 2022 ruoan hinnan nousu oli selvästi huomattavissa. Moni on joutunut miettimään, miten selviytyä ruoan hinnan noususta. Luin muutama päivä sitten Ylen artikkelin, jossa kerrottiin elintarvikkeiden hinnan nousseen keskimäärin 16 prosenttia edellisvuodesta. Toisessa artikkelissa kerrottiin, että S-ryhmässä havaittiin vihannesten ja hedelmien osuuden pienentyneen asiakkaiden ostoskorissa. Kyllähän tuo huolestuttavaa on ja nousun ennustetaan jatkuvan vielä ainakin alkuvuoden aikana, joten huolta riittää edelleen lukemattomissa perheissä.
Miten meillä selviydytty kuluneesta vuodesta ruoan hinnan suhteen? Exceliin laatimani "tilikirjan" mukaan ostoskorimme hinta nousi 7 prosenttia vuodesta 2021. Voinen kai olla tyytyväinen lopputulokseen suhteessa keskimääräiseen elintarvikkeiden hinnan nousuun verrattuna. Mutta tuntuuhan se lompakossa ja tarkkana pitää olla koko ajan, jos haluaa ruokakulujen pysyvän edes jonkinlaisessa kurissa. Mutta mitä sitten voi tehdä, jotta ruokavalio pysyisi jokseenkin monipuolisena ja terveellisenä? Mistä tinkiä? Usein kuulee sanottavan, että kasvikset ovat kalliita. Itse olen toista mieltä.
Kasvikset, marjat ja hedelmät
Ruokakassin hinnan kohtuullistamisessa en ole lähtenyt tinkimään kasvisten tai hedelmien määrästä, mutta ostoskoriin talvisaikaan on valikoitunut minimaalisen vähän kurkkua, salaattia ja tomaattia. Käytännössä vain poikkeustapauksissa, ja ne ovat laskettavissa vain yhden käden sormilla. Vastaavasti kotimaisten juuresten käyttö on lisääntynyt. Juurekset ja kaalit ovat toki kuuluneet talviajan ruokavalioomme aina, mutta tänä syksynä ja talvena entistä enemmän. Jo varhain syksyllä tein päätöksen, että talvella en osta kohtuuttoman hintaisia kurkkuja ja tomaatteja, kun kuitenkin edullisten juuresten ja kaalien valikoima on monipuolinen.
Entäpä sitten hedelmät? Mieluisimman hedelmäherkkuni persimonin hinta on ollut kuluneena talvena pilvissä. Pari viikkoa oli, kun niitä sai tarjouksesta 1,99 euron kilohintaan, ja silloin ostin niitä. Muutoin olen tyytynyt omeniin, banaaneihin ja mandariineihin. Perussääntöni on, että jos hedelmäkilo ylittää kaksi euroa, alan harkita, onko se todella ostamisen arvoista. 2,50 euroa kilolta on jo liikaa. Yleensä on aina löytynyt hedelmiä 1-2 euron kilohintaan, joten harvoin on tarvinnut yli kahden euron kilohintaan niitä ostaa.
Marjojakaan ei olla unohdettu. Niitähän saisi tietysti metsästä ilmaiseksi kun olisi aikaa kerätä, mutta sen verran kaupunkilaisia ollaan, että marjoja hankitaan pakastimeen koko talven varalle tutulta kerääjältä. Nämä tietysti tuovat loppukesän kuukausille jonkin verran suuremmat kuukausittaiset ruokakulut, mutta talvikuukausina ei sitten tarvitse miettiä pakastemarjojen ostamista, kun niitä on valmiina. Näin aina löytää terveellistä välipalaa tai puurolle maukasta kyytipoikaa.
Kommentit
Lähetä kommentti